”Mä vaan en hiihdä”

Olen pienestä pitäen pitänyt liikunnasta. Viime talvena havahduin siihen miltä tuntuu, kun liikunta ei innosta.

Saimme etelään kunnon lumitalven ja kansan syvät rivit kaivoivat stadissakin sukset kaapeistaan. Sosiaalisen median kanavat täyttyivät autuaan punaposkisten sivakoijien kuvista. Twiiteissä ylistettiin perinnelajin ihanuutta. Koronarajoitusten takia minäkin tuumin, että hiihtohan olisi koronatalvessa oivallista aerobista harjoittelua. Varastostani löytyivät sukset. Kotiovelta noin viiden minuutin matkan päästä avautui oivallinen latuverkosto. Ei siis muuta kuin ladulle!

Jostain syystä liikkeelle lähteminen ei ollutkaan niin helppoa. Keksin syitä, miksi hiihtäminen ei juuri tänään onnistu: pimeys, hiihtoniilot, kylmyys, varusteet eivät olleet riittävän hyvät, yksin hiihtäminen on tylsää, tänään ei ehdi. Lista jatkuu. Vaikka hiihtäminen olisi varmasti tehnyt hyvää, en ollut motivoitunut sen harrastamiseen. Ajatus ei kerta kaikkiaan ollut tarpeeksi innostava.

Miksi? Mieleeni tulvi muistoja alakoulusta, jolloin liikuntatunnilla hiihdettiin lähimaastossa. Yritin kävellä kouluun sukset kainalossa. Suksia ja sauvoja oli joka puolella. Miten näitä välineitä pitäisi käsitellä? Liikuntatunnilla kolmekymmentä lasta hiihti kenttää ympäri. Toiset viilettävät ohi, kun oma suksi ei luistanut. Oli tylsää ja palelsi. Ei kiitos! Kotona minua kannustettiin liikkumaan, mutta ei pakotettu. Niinpä maastohiihto jäi ja panostin muihin lajeihin. Lapsuuden muistikuvat parin vuosikymmenen takaa aktivoituivat mielessä, kun yritin antaa hiihdolle uuden mahdollisuuden.

Hiihtoepisodi muistutti ja auttoi ymmärtämään, kuinka helppoa on olla innostumatta liikkumisesta. Vaikka omalla kohdallani kyseessä olikin vain yksi laji, on kokemus varmasti samaistuttava. Kyse oli liikkumismuodosta, johon liittyy epämotivoivia kokemuksia ja yhdistyy ulkoa tulevia paineita.

Mitä sitten, jos ei liikuta?

Joidenkin kohdalla nämä kokemukset liittyvät liikunnan harrastamiseen laajemmin. Liikkumissuosituksia pienempi viikoittainen fyysisen aktiivisuuden määrä, alle 2,5 h reipasta liikuntaa viikossa (UKK-instituutti 2021), on kansallinen haaste. Passiivinen arki on ongelmavyyhti, johon kietoutuu ihmisten arjen tasolla paljon erilaisia asioita.

Yksi parhaista lukemistani liikkumattomuutta pohtivista julkaisuista on Kati Kauravaaran väitöskirja Mitä sitten, jos ei liikuta? Etnografinen tutkimus nuorista miehistä vuodelta 2013. Kati seuraa vähäisen liikunnan ilmiötä 18–20-vuotiaiden kone- ja metallialaa opiskelevien nuorten miesten arjessa ja elämäntavassa. Hän selvittää, millaisia valintoja miehet elämässään ja arjessaan tekevät, ja miksi he liikkuvat tai eivät liiku.

Kati avaa tutkimuksessa omia taustojaan ja ennakkoasenteitaan. Aktiivisena liikkujana on vaikeaa asettua sellaisten henkilöiden asemaan, jotka eivät harrasta liikuntaa. Väitöksessään Kati kuitenkin kuvaa ansiokkaasti omasta elämästään eroavaa arkea tuomitsematta näiden nuorten miesten elämänvalintoja. Väitöskirja auttoi aikanaan minua ymmärtämään vähäistä liikkumista ilmiönä ja avarsi ajatusmaailmaani. Siitä on ollut minulle hyötyä entisenä fysioterapeuttina, liikunnanohjaajana sekä nykyisenä liikunta-alan asiantuntijana.

Miten liikunta voisi kiinnostaa useampia?

Kansanterveyden ja yksilön hyvinvoinnin kannalta fyysinen aktiivisuus on kiistämättä hyvä ja kannatettava asia. Hyödyt eivät ole yksiselitteisiä, jos ihminen ei löydä itselleen sopivaa liikkumistapaa, koe liikuntaa mielekkääksi ja tuntee lähinnä ulkopuolelta tulevaa painetta liikunnan harrastamiseen. Kaikille liikunta ei ole merkityksellistä, sillä elämässä on muita kiinnostavampia ja innostavampia asioita. Liikunnanedistämistoimet eivät aina kohtaa tai puhuttele vähän liikkuvaa. Liian usein vähän liikkuvan henkilön näkökulma jää terveyden ja liikunnan ammattilaiselta huomioimatta. Tällöin kukaan ei voita.

Likes julkaisi keväällä 2021 valtakunnalliset suosituksen liikuntaneuvonnalle. Liikuntaneuvonta.fi -sivustolla sanotaan: ”Asiakkaan tarpeet, toiveet ja tavoitteet määrittävät neuvontaprosessin keston ja sisällön. Liikuntaneuvonta on aina tavoitteellista yhteistyötä asiakkaan ja liikuntaneuvojan kesken.” Siellä sanotaan myös: ”Palveluketju on vaikuttava ainoastaan, jos sen osat toimivat saumattomasti yhteen. Toimijoiden välille on luotava yhteys, jotta asiakas saa tarvitsemansa, riittävän tuen ja mahdollisuudet elintapojensa muuttamiseen.”

Tuloksellinen liikuntaneuvonta vaatii toteutuakseen terveyden ja liikunta-alan ammattilaisilta avarakatseisuutta ja herkkyyttä kohdata erilaiset ihmiset empaattisesti, rohkaisevasti ja tuomitsematta. Tarvitaan valmiutta kuunnella vähän liikkuvaa, kuten Kati Kauravaara painottaa väitöskirjassaan. Jokainen asiakas, joka tulee liikuntaneuvonnan piiriin, on ottanut askeleen. Monelle se askel voi olla yllättävän suuri. Tätä yksilön kimmoketta ja motivaatiota elämäntapojen parantamista kohtaan ei ole varaa sammuttaa huonolla kohtaamisella.

Kaikista ei tule parhaimmankaan liikuntaneuvonnan avulla himoliikkujia. Ei ole myöskään todennäköistä, että kaikille syttyisi palava sisäinen motivaatio liikunnan harrastamiseen. Eikä tarvitsekaan. Liikkuminen ei ole tai tule olemaan kaikille elämän suola. Se olisi silti hyvä sisällyttää osaksi jokapäiväistä elämää yhtenä palasena omaa arkea ja mielekästä elämää. Välillä tuota palasen asentoa pitää ammattilaisen tuella hakea, jotta se loksahtaa paikoilleen. Liikunta-alan ammattilaisen tehtävänä on luoda turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri, joka auttaa fyysisesti aktiivisemman arjen polulle.

Viime talven hiihtolenkkien määräksi jäi kohdallani loppujen lopuksi tasan yksi. Se oli kuitenkin enemmän kuin moniin vuosiin. Lenkille lähtemiseen auttoi ystävän kannustava seura. Siinä auttoivat myös voidellut sukset, ulkoilumahdollisuudet lähellä ja palkinnoksi hiihtosuorituksen jälkeen itselle luvattu lenkkisauna ja kuuma kaakao. Ehkä ensi vuonna lenkkien määrä nousee kahteen? Sillä välin aion nauttia kesästä ja sen mahdollistamista muista liikuntamahdollisuuksista, jotka motivoivat varmasti.

Vilja Sipilä
liikuntatieteiden eristyisasiantuntija
Liikuntatieteellinen Seura

Liikkuva aikuinen -ohjelma järjestää torstaina 27.5 klo 10 webinaarin ”Etukeno – Liikuntaneuvonta on uusi musta”. Ilmoittaudu mukaan 25.5. mennessä Liikkuva aikuinen -ohjelman verkkosivuilla.

Lähteet

Kauravaara, Kati 2013. Mitä sitten, jos ei liikuta? Etnografinen tutkimus nuorista miehistä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 276. LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja. Väitöskirjan verkkoversio.

UKK-instituutti 2021. Liikkumisen suositukset 2021. Verkkojulkaisu.

Verkkopalvelu Liikuntaneuvonta.fi.