Liikuntatutkijoiden hiljentäminen on lyhytnäköistä vallankäyttöä

Puhelin soi. Soittaja ei ole pitänyt liikuntatutkija Liikkasen esiintymisestä aamu-TV:ssä. Liikkanen on suorassa lähetyksessä esittänyt kriittisiä näkökulmia liikunnan ja urheilun yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta tutkimuksensa pohjalta. Puhelun viesti on suora: ”Miksi vihaat urheilua? Jos vastaisuudessa esität tällaista, voi se johtaa ongelmiin.”

Kuten jo varmaan arvasitkin, on liikuntatutkija Liikkanen fiktiivinen hahmo. Tarina Liikkasesta pohjautuu kuitenkin toteen ja vappuviikolla julkaistuun selvitykseen, jonka VLN ja sen tutkimus-, ennakointi- ja arviointijaoston toteuttivat. Tulosten perusteella tutkijat joutuvat vaikutusyritysten, painostuksen ja häirinnän kohteeksi, kun heidän tutkimuksensa ei tue urheilun ja liikunnan hyvää kertomusta.

VLN:n verkkokyselyn mukaan Liikkanen on vähemmistössä. Kyselyyn vastasi 95 tutkijaa, joista 14 kertoi joutuneensa tutkimustyöhön liittyvän vaikuttamisen tai painostamisen kohteeksi. Kuusi vastaajaa oli kokenut häirintää tai maalittamista. Tutkijakollegoihinsa kohdistuneesta vaikuttamisesta tai painostamisesta raportoi 17 vastaajaa. Kyselyn perusteella Liikkasen kaltainen tutkija kokee vaikuttamista ja häirintää useimmiten liikunta-alan sisältä. Liikuntatutkijat raportoivat vaikuttajan tai painostajan olevan useimmin liikunta-alan muu henkilö (esimerkiksi valtionhallinnon virkahenkilö), toinen tutkija, työnantaja tai esihenkilö.

Tutkijoihin vaikuttaminen ei ole uusi ilmiö

Viestinnän professori ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Esa Väliverronen otti taannoin Helsingin Sanomissa kantaa siihen, että tutkijoiden uhkailua ja häirintää on kitkettävä määrätietoisesti. Väliverrosen mukaan kansainvälisen akateemisen vapauden indeksi osoittaa tieteen vapauden rajoittamisen yleistyneen monissa demokraattisissakin maissa viime vuosina.

Suomessa Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kyselyissä tutkijat ovat raportoineet häirinnästä jo vuosia. Häirintä ei koske kaikkia tutkijoita, mutta se on vakava ongelma, joka rajoittaa etenkin sensitiivisten aiheiden tutkijoiden sananvapautta. Pelkästään pelko siitä, että tutkija voi joutua vaikuttamisen, uhkailun tai häirinnän kohteeksi, on vahingollista tieteen tekemisen näkökulmasta, Väliverronen muistuttaa.

Tutkimusartikkelissaan valtion tutkimuslaitoksissa työskentelevistä ympäristötutkijoista Sampsa Saikkonen ja Esa Väliverronen (2022) esittävät David B. Resnikin viisi perustelua sille, miksi tutkijoiden sananvapautta tulisi puolustaa. Sama perustelu on tulkintani mukaan sovellettavissa myös liikuntatutkijoiden tapaukseen laajemmin:

• Sananvapaus on keskeinen osa tutkimuksen vapautta. Tutkijoiden sananvapauden rajoittaminen on omiaan synnyttämään itsesensuuria, jolla on haitallinen vaikutus tutkimusympäristöön ja tutkijoiden työhön.
• Jos tutkijoiden sananvapauttaan rajoitetaan, voi myös päätöksenteon laatu heikentyä.
• Tutkijoilla on tärkeä rooli julkisessa keskustelussa asiantuntijoina ja keskustelun herättäjinä. Keskusteluun tarvitaan myös kriittisiä näkökulmia suhteessa hallituksen ja ministeriöiden linjauksiin.
• Sananvapaus on tärkeää myös tutkijoiden työilmapiirin ja pätevän työvoiman kannalta.
• Sananvapaus on inhimillinen perusoikeus.

Tunteita herättävä ja mainetta haittaava tutkimustulos on vaikea rasti

Usein tutkijoiden kokema epäasiallinen vaikuttaminen tai häirintä liittyy tunteita herättäviin aiheisiin, esimerkiksi rokotuksiin, ruokavalioon, ympäristönsuojeluun, maahanmuuttoon tai sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Liikuntatieteellisen Seuran entinen puheenjohtaja, ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm (2012) on tuonut esiin, miten ravitsemustutkijat ovat usein kovilla julkisuudessa. Hänen esimerkkinsä tulee etenkin karppauskeskusteluista:

– Osallistuminen aktiivisesti kansalaiskeskusteluun olisi samalla osa yliopiston kolmatta tehtävää, yhteiskunnallista vaikuttamista. Mutta tällä hetkellä ravitsemustutkija ei yksinkertaisesti voi lähteä vuorovaikutteiseen keskusteluun internetissä – viestien tulvaan hukkuu, eikä sitä taitaisi psyykekään kestää.

VLN:n selvityksen perusteella herkkiä teemoja näyttävät olevan yhdenvertaisuuden, tasa-arvon, vähemmistöjen ja syrjinnän aiheet, huippu-urheiluun ja urheilujärjestelmään sekä talouteen ja rahoitukseen sekä yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyvät teemat. Helsingin Sanomat nosti esiin, miten korona-aikana on haluttu vaieta tutkimuksista, joissa pandemia ei näytä tarpeeksi tuhoisalta liikkumiselle ja seuratyölle. Taustalla on huoli rahoituksesta ja seuratoiminnan yhteiskunnallisesta asemasta.

Helsingin Sanomien jutussa yhden esimerkin antaa myös tutkija Mikko Salasuo, joka on aiemmin kertonut luopuneensa huippu-urheilun tutkimustematiikasta ja aihetta koskevasta julkisesta keskustelusta:

– On vaikeaa luottaa sidosryhmiin ja urheilun keskeisiin instituutioihin. Tutkimusaiheisiin se ei ole vaikuttanut, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei liikunnasta ja urheilusta saa esittää mitään kielteisiä havaintoja ja keskeisten instituutioiden asiantuntijuutta ei voi kyseenalaistaa.

Vaikuttaminen ja painostus verrattuna muihin tieteenaloihin

Taloudellinen ja poliittinen motiivi on havaittu aiemmin muiden tieteenalojen tutkijoiden hiljentämisen tai painostamisen taustalla. Vain kuukautta ennen liikuntatutkijoita käsittelevää selvitystä Sosiologia-lehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan Suomessa ympäristötutkijat kokevat sananvapautta rajoitettavan valtion tutkimuslaitoksissa. Taustalla vaikuttaa usein johdon tarve miellyttää tutkimuksen rahoittajia – ministeriöitä tai yrityksiä. (Saikkonen & Väliverronen 2022.)

Valtaosa VLN:n kyselyn liikuntatieteilijöistä ei osannut arvioida vaikuttamisen tai painostamisen tai häirinnän ja maalittamisen yleisyyttä muihin tutkimusaloihin verrattuna. Raportissa kuitenkin todetaan, että liikuntatutkijat eivät mahdollisesti joudu yhtä usein vaikuttamisen ja häirinnän kohteeksi kuin muiden alojen tutkijat. Esimerkiksi laajemmin Suomessa Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kyselyissä noin viidennes tutkijoista on kertonut saavansa häiritsevää palautetta toisinaan tai usein.

Tieteen pohjalta myös liikunta ja urheilu menevät eteenpäin

Tiedolla johtamisen aikakaudella tuntuu kummalta lukea tutkijoiden kohtaamista epäasiallisuuksista. Tutkittu tieto ei ole vain oman maailmankuvan vahvistamista varten, vaan sen pohjalta meillä on aito mahdollisuus oppia uutta, muuttaa tarvittaessa toimintamme suuntaa ja tehdä parhaita mahdollisia päätöksiä.

On vakava asia, jos tieteen tuloksista kertominen estetään tai tukahdutetaan asiattomasti. Ennen kaikkea on lyhytnäköistä pyrkiä vaientamaan oman edun kannalta ristiriitaisia tutkimustuloksia. Tieteellinen tieto ja sen pohjalta käytävä keskustelu tulisi nähdä pohjana toiminnan kehittämiselle. Maailma muuttuu huimaa vauhtia, niin myös liikkuminen, liikunta ja urheilu toimintaedellytyksineen sen mukana – halusimme tai emme.

Mitä tiedeviestijänä sanoisin liikuntatutkija Liikkaselle?

Liikkasen, tai kenenkään muunkaan, ei tarvitse sietää epäasiallista kohtelua ja jäädä yksin kokemuksensa kanssa. Tieteentekijät on koostanut ohjeen siihen, miten menetellä häirintä- ja kiusaamistilanteessa. Myös Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Häiritsevä palaute -sivusto tarjoaa tietoa ja neuvoja epäasiallista palautetta tai vihapuhetta kohdanneelle asiantuntijalle sekä hänen esihenkilölleen ja työyhteisölleen.

Liikuntatieteen tutkimusorganisaatioilla pitäisi olla käytössään toimintamallit, joilla ehkäistä ja puuttua vaikuttamiseen, painostamiseen ja häirintään sekä tukea uhria. Onneksi tutkimusorganisaatiot ovatkin yhä useammin varautuneet tällaisiin tilanteisiin. Paljon voidaan myös vielä tehdä, sillä VLN:n selvityksen perusteella yllättävän harva liikuntatutkija tunsi ja tiesi ohjeistuksista: 42 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa, onko omassa organisaatiossa käytössä toimintamalli tai suunnitelma vaikuttamis- ja häirintätilanteita varten.

VLN:n kyselyyn vastanneet toivoivat, että liikuntatutkijoihin kohdistuva vaikuttaminen ja häirintä tehtäisiin näkyväksi, tutkijoiden ja tiedon soveltajien kohtaamisia lisättäisiin ja teemasta käytäisiin avointa keskustelua. Liikuntatieteilijöiden omassa tieteellisessä seurassa tarjoamme mielellämme paikkoja näille keskusteluille ja kohtaamisille. Käytännössä se tapahtuu tämän blogitekstin lisäksi järjestämissämme tapahtumissa sekä Liikunta & Tiede -lehdessä. Haluamme osaltamme edistää eettisesti kestävää liikuntatieteellistä toimintaa ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta.

Salla Karjalainen
tiedeviestijä, Liikuntatieteellinen Seura
tiedeviestinnän väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Lähteet

Fogelholm, M. 2012. Ravitsemustutkijat kovilla julkisessa keskustelussa. Tieteessä Tapahtuu, 30(1). Julkaisu verkossa.

Helsingin Sanomat 11.4.2022. Tutkijoiden uhkailua ja häirintää on kitkettävä määrätietoisesti. Mielipide | Vieraskynä. Luettu 3.5.2022. Verkkoartikkeli.

Helsingin Sanomat 30.4.2022. ”Miksi sä vihaat urheilua?” – Liikuntatutkijoita painostetaan, kun tulokset eivät miellytä. Tiede|Liikuntatutkimus. Luettu 2.5.2022. Verkkoartikkeli.

Häiritsevä palaute -verkkosivu: https://www.häiritseväpalaute.fi

Rikala, S. & Korsberg, M. 2022. Liikuntatutkijoihin kohdistuva vaikuttaminen ja häirintä. Valtion liikuntanuevosto 2:2022. Julkaisun verkkoversio.

Saikkonen, S. & Väliverronen, E. 2022. Ulkopuolinen vaikuttaminen ja institutionaalinen itsesensuuri: ympäristötutkijoiden kokemuksia valtion tutkimuslaitoksissa. Sosiologia 59 (1), 51–66. Preprint verkossa.

Tieteenjulkistamisen neuvottelukunta 2015. Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto. Julkaisun verkkoversio.

Tieteentekijät: Miten menetellä häirintä- ja kiusaamistilanteissa? Luettu  2.5.2022. Verkkoartikkeli.

Yle 26.4.2022. "Tukkikaa nyt sen tutkijan turpa" – liikuntatutkijat kertovat työssään kokemastaan painostuksesta. Luettu 26.4.2022. Verkkoartikkeli.