Blogi

Kirjoittaja:

Jari Kanerva, pääsihteeri, Liikuntatieteellinen Seura

Julkaistu:

28.01.2021

Jaa:

Liikanen kumppaneineen selvittää, miten valtio reagoi veikkaustuottojen kutistumiseen

Liikanen kumppaneineen selvittää, miten valtio reagoi veikkaustuottojen kutistumiseen
Kuva: Antero Aaltonen

Erkki Liikasen johtama selvitysryhmä sai marraskuussa 2020 visaisen tehtävän. Ryhmä pohtii, mitä valtion olisi tehtävä veikkausvoittovarojen kutistuessa. Olettaa sopii, että tulossa on veikkaustuotoilla elävää järjestökenttää mullistavia esityksiä.

Maa- ja metsätalousministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö asettivat marraskuussa 2020 selvitysryhmän pohtimaan, miten rahapelitoiminnan tuottojen vähenemiseen varaudutaan. Ryhmä arvioi myös arpajaislain toisen vaiheen uudistuksen vaikutuksia rahapelitoiminnan tuottokehitykseen. Valmista pitäisi olla helmikuun lopussa, jotta ryhmän esitykset ovat käytettävissä vapun tienoolla julkaistavan budjettikehyksen valmistelussa.

Kokemukseen luotetaan

Selvitysryhmää johtaa entinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Muita jäseniä ovat Liisa Hyssälä, Kalevi Kivistö, Osmo Soininvaara ja Ulla-Maj Wideroos. Kaikki ovat hyvin kokeneita poliitikkoja ja asiantuntijoita. Liikuntakulttuurin osaamista lienee eniten Kivistöllä, sillä hän toimi kulttuuriministerinä vuosina 1975–1976 ja 1977–1982 sekä opetusministerinä vuonna 1982 SKDL:n ollessa hallituksessa.

Selvitysryhmän työ on haastava, sillä Veikkauksen tuottojen arvioidaan laskevan vuonna 2021 noin 300 miljoonaa euroa vuoteen 2019 verrattuna. Toki pudotus voi olla suurempi. Todellinen tilanne selviää Veikkauksen ensimmäisestä osavuosikatsauksesta. Lukuja odotetaan jännityksellä, sillä valtion järjestökentälle vuodelle 2021 järjestämää kompensaatiota ei ole vielä tuotu esiin poliitikkojen puheissa.

Haastetta kerrakseen

Selvitysryhmä arvioi rahapelitoiminnan tuoton alenemisen vaikutuksia kokonaisuutena ja edunsaajaryhmittäin. Tavoitteena on luoda kriteeristö, jonka ohjaamana rahapelitoiminnan tuotolla rahoitettavia käyttökohteita voidaan tarvittaessa vähentää. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti kovia leikkauksia järjestökentällä.

Ryhmän tehtävää vaikeuttaa oleellisesti kansalaistoimintakentän moninaisuus sekä tehtävien että rahoituspohjan osalta. Toimintakenttien ja järjestöjen vertailu on vaikeaa. Tosiasia on, että olemme uudessa rahoitustilanteessa, jossa pelastavia enkeleitä on harvinaisen vähän. Poliitikot kaipaavat tarkkaa arviota (lue leikkauslistaa), mitä toimintoja voidaan yleensä ottaen rahoittaa. Oma harkintaansa vaatii pohdinta siitä, mitä kokonaisuuksia voidaan siirtää veikkausrahoituksesta voittopotista valtion budjettiin. Ennen kaikkea kyse on siitä, miten liikunnan menorivit saadaan pysymään budjetissa. 

Ja mihin kuuluvat ne lakisääteiset momentit, jotka nyt rahoitetaan veikkausvoittovaroista? Rahapelimonopolin vuosittaisten tuottojen kasvaessa jokainen hallitus vuorollaan on siirtänyt Veikkauksen tuloutuksen piiriin merkittäviä toimintoja keventääkseen budjettipainetta.

Rakenteelliset muutokset

Järjestöjen rahoituksen turvaamiseksi eri ministeriöissä on varmasti useita skenaarioita. Vääjäämättä edessä olevat leikkaukset pakottavat järjestöt pohtimaan, millä toimintakentällä ne haluavat toimia. Niiden on priorisoitava tehtäviään ja painopisteitään. Pakostakin ministeriöiden pohdinnoissa nousevat esiin erilaiset yhteistyömahdollisuudet toisten toimijoiden kanssa ja jopa uudet rakenteet. Tämä tarkoittaa toimintojen yhdistämistä ja näin avustettavien kohteiden vähenemistä, jolloin toimilla voidaan turvata ministeriöiden tärkeinä pitämiä toimintoja.

Paineet kohdistuvat myös järjestöjen arviointiin. Kun rahoitus tulee vähenemään, pitää jokaisen edunsaajan pystyä osoittamaan toimintansa olevan tuloksellista ja vaikuttavaa. Kääntöpuolena on, että järjestöautonomia on vaarassa, jos valtiovalta alkaa ostaa kohdennettuja palveluita järjestökentältä.

Nykyisin järjestötoiminta on osin liukunut hieman pois perinteisestä kansalaistoiminnasta palvelutoiminnan runsauden vuoksi. Tämän vaarantaa yleishyödyllisyysstatuksen kilpailulainsäädännön ahtaan tulkinnan takia. Tulevaisuudessa tarvitaan selvyyttä siihen, miten järjestöt voivat kehittää omarahoitusta häiritsemättä kilpailua. Järjestöjen omarahoituspohja on Suomessa kapeampi kuin muualla Euroopassa. Meillä yritykset osallistuvat vain vähän yleishyödyllisten yhdistysten rahoittamiseen. Tilanteen muuttaminen vaatii yhdistyksiltä resursseja taloudellisen tuen hankintaan. Samalla on kiinnitettävä huomiota, että hyvästä varainhankinnasta ei rangaista avustuspäätöksissä.

Pieniä asioita helpottamaan järjestöjen arkea

Toivottavasti ryhmä tuo esille pitkäjänteisen rahoituksen edut. Yleisavustamisen pitäisi olla pitkäjänteistä (3–5 vuotta/päätös), jolloin tuloksia ja vaikuttavuutta on oikeasti mahdollista arvioida. Samalla byrokratia kevenisi sekä järjestöissä että ministeriöissä. Hankerahoitusta on pohdittava uudella tavalla, sillä hankkeista tulee liian helposti perustoimintaa tai ne loppuvat heti kun rahahanat kierretään kiinni. 

Vielä lopuksi: voitaisiinko yleisavustusta jaksottaa eri vuosille pidentämällä avustuksen käyttöaikaa, jos ylijäämä on tiedossa? Tällöin rahoitusinstrumentti toimisi tehokkaasti palvellen alkuperäistä tarkoitusta. Nykymallissa palautettavat avustukset katoavat valtion pohjattomaan kirstuun jälkiä jättämättä.

Jari Kanerva
pääsihteeri
Liikuntatieteellinen Seura