Blogi

Kirjoittaja:

Mikael Fogelholm

Julkaistu:

30.06.2021

Jaa:

Lihava liikkuja vai liikkuja, joka on lihava?

Lihava liikkuja vai liikkuja, joka on lihava?
Kuva: Pexels

Sanojen merkitys maailmankuvan luomisessa ymmärretään yhä paremmin. Vierailijakirjoituksessaan seuramme puheenjohtaja ja ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pohtii, miten voisimme sanallistaa suomeksi yhteiskunnallisesti herkkiä ja leimattuja aiheita.

On monia asioita, joista on olemassa korrekti ja epäkorrekti termi. Varmaan tunnetuin on kuuluisa n-sana, jota aikoinaan käytettiin afrikkalaisista, afrikkalaista sukujuurta olevista tai vain yleisesti tummaihoisista. Karen Blixenin kuuluisaa kirjaa ”Eurooppalaisena Afrikassa” lukiessa joutuu monesti pohtimaan, miten sanoja on käytetty ennen (Blixenin kirja julkaistiin v. 1937), mitä niihin silloin latautui ja mikä on tilanne nykyisin.

Sanojen lisäksi voidaan myös pohtia sanojen käytön sopivuutta tai sopimattomuutta. Etenkin psykologian alalla 1960-luvulla virisi vilkas keskustelu siitä, miten vammaisuudesta tai sairaudesta puhutaan. Lyhyesti: käytetäänkö käsitettä ”vammainen (tai vajavainen) henkilö” vai ”henkilö, jolla on vajavuus”? Edellistä kutsutaan ”identiteetti ensin” puheeksi, jälkimmäistä ”henkilö ensin” puheeksi. Ajatus on se, että ”identiteetti ensin” puhetapa leimaa henkilön kokonaisuuden.

Siis: minkälainen henkilö on Matti? Jos käytetään käsitettä ”Matti on liikuntavammainen”, tämä voi sisältää oletuksen, että vammaisuus määrittelee Mattia laajemminkin. Jos sen sijaan sanotaan, että Matti on henkilö, jolla on liikuntarajoitteita, nämä rajoitteet eivät määrittele häntä. Sama vertailu on käsitteissä ”Matti on diabeetikko” ja ”Matti on mies, jolla on diabetes”.

Erilaisiin fyysisiin rajoituksiin liittyvä kielenkäyttö ei kuitenkaan joka tilanteessa ole ihan yksinkertaista. Lukemieni kirjoitusten mukaan esimerkiksi monet kuurot ovat mieluummin ”kuuroja”, kuin ”henkilöitä, joilla on kuulemisrajoitteita”. Epäselvissä tapauksissa on aina hyvä kysellä henkilöltä itseltään, kumpaa puhetapaa (henkilö ensin vai identiteetti ensin) hän haluaa itsestään käytettävän.

Viime vuosien aikana ”henkilö ensin” puhetapa on myös siirtynyt ainakin lihavuutta koskevaan tieteelliseen tekstiin ja puheeseen. Toukokuussa 2021 pidettiin eurooppalainen lihavuustutkimuksen kongressi (ECO), jossa tämä puhetapa oli erittäin hyvin vakiintunut. Kuulin vain käytettävän käsitettä ”individual with obesity”, en kertaakaan ”an obese man/woman”. Syy tällaiseen muutokseen liittyy lihavuuden stigmaan – sana lihavuus on leimallisesti negatiivinen.

Mutta miten tämä taipuu suomeksi? ”Matti on lihava mies” kuulostaa tavalliselta kielenkäytöltä, kun taas ”Matti on mies, jolla on lihavuus” kuulostaa jo koukeroisemmalta. Liikuntatieteellisen Seuran blogissa julkaistiin toukokuussa 2021 kirjoitus ”Lihavat liikkujat tarvitsevat tukea” (linkki blogitekstiin). Miten tämä taipuisi ”henkilö ensin” kielelle? Englanniksi se voisi olla ”Exercising individuals with obesity need special help”. Mutta suomeksi “Liikkujat, joilla on lihavuus, tarvitsevat tukea” kuulostaa kömpelöltä. Vai onko kyse vain siitä, että emme ole tottuneet tällaiseen kieleen?

Minulle on ehdotettu, että asian voisi kiertää niin, että käytetään termiä ”ylipainoinen”. Minusta tämä kuitenkin kiertää oikean kysymyksen puhetavasta. Tietenkin ”ylipaino” on vähemmän leimallinen kuin ”lihavuus”. Mutta ei se siitä huolimatta ole osa ihmistä itseään. Jos Matti on hauska, seurallinen, sitkeä, ahkera tai vilkas, se kertoo hänestä paljon. Mutta mitä kertoo se, jos Matti on ylipainoinen?

Mikael Fogelholm
Liikuntatieteellisen Seuran puheenjohtaja