Läpeensä poliittinen Suomi–Ruotsi-ottelu

Poliittista viritystä ei tarvinnut vuonna 1925 hakea, kun Suomen ja Ruotsin maajoukkueet kohtasivat Eläintarhan kentällä. Nuoren tasavallan ja vanhan emämaan urheilijoiden kohtaamiseen toivat jännitteitä muutaman vuosia aiemmin ratkaistu Ahvenanmaan kysymys ja kielipolitiikka. Aitosuomalaiset patistelivat suomalaisurheilijoita ruotsalaisperäisiä sukunimiään.

Kentällä kohtasivat kaksi yleisurheilun silloista huippumaata. Ottelut olivat kiivaita ja niihin antoivat mausteensa aikakaudelle tavalliset rotuteoriat. Ruotsista kuului tuon tuosta vihjailuja suomenkielisten suomalaisten mongolijuurista. Suomalaiset pyrkivät urheiluvoimallaan tekemään puheet tyhjiksi, mutta länsinaapurissa sinivalkoinen menestys saatettiin tulkita osoitukseksi oudon alkuvoimaisesta sisusta, jonka täytyi olla alkuperältään aasialaista.

Kielipolitiikka oli pelissä, kun nouseva urheilujohtaja Urho Kekkonen ilmoitti vuoden 1931 maaottelun päättäjäisissä Tukholmassa taistojen käyneen niin tuimiksi, että tauko on paikallaan. Aitosuomalainen Kekkonen sysäsi syyn ruotsalaisille, mikä lisäsi hänen suosiotaan tiukkaa linjaa suhteessa Ruotsiin ja ruotsinkielisiin kannattaneissa piireissä.

Maaotteluyhteys palautui elokuussa 1939, jolloin se symboloi Suomen yhteyttä Pohjoismaihin. Suomi haki tukea Pohjolasta Neuvostoliiton voimistuvan paineen alla. Seuraavana syksynä Helsingin stadionilla nähtiin Ruotsin joukkueen ohella Saksan miehistö, jonka osallistuminen ei ollut yksin urheilun innoittamaa. Natsi-Saksan urheiluedustuksesta päätti viime kädessä Adolf Hitler. Puolueeton Ruotsi joutui puolestaan puntaroimaan, voivatko sen urheilijat kilpailla näin näkyvästi saksalaisten kanssa.

Saksalaisurheilijoiden tulo Helsinkiin ja katukuvassa syyskuun alussa Suomen ja Ruotsin lippujen vieressä liehuneet hakaristiliput kertoivat diktaattorin suhtautumisen Suomeen muuttuneen talvisodan aikaisesta kylmyydestä suopeammaksi. Stadionille 92 000 katsojaa kerännyt ottelu oli vuoden 1940 suurimpia urheilutapahtumia.

Heti toisen maailmansodan jälkeen maaottelu antoi tilaisuuden osoittaa Suomen kuuluvan Länsi-Eurooppaan. Kamppailut ruotsalaisurheilijoiden kanssa tarjosivat myös mahdollisuuden nationalististen tuntemusten ilmaisemiin, mihin ei sodanjälkeisessä ilmapiirissä ollut suuresti tilaa. Urheilijoille maaottelumatkat Ruotsiin avasivat hetkeksi yltäkylläisen maailman, josta sodasta toipuvassa Suomessa saattoi vain uneksia.

Ruotsi saattoi ylläpitämällä maaotteluyhteyttä osoittaa tukeaan Suomelle, mikä lukuisten muidenkin kontaktien ohella tuki suomalaisia henkisesti jälleenrakennusvuosina. Tunnelmaa latisti tosin rauhasta maailmansodan aikanakin nauttineiden ruotsalaisten ylivoima. Maaotteluissa pidettiinkin tasoeron vuoksi välivuosi 1949. Tilalla järjestettiin kylmän sodan alkutunnelmissa Oslossa Pohjola–Yhdysvallat-ottelu, jossa oli kyse paitsi urheilusta myös amerikkalaisesta kulttuurivaikuttamisesta ja Pohjolan länsiyhteyksien korostamisesta. Ruotsi otteli vuosina 1947 ja 1949 muun Pohjolan joukkuetta vastaan voittaen molemmilla kerroilla.

Länsinaapurin maahanmuuttopolitiikka tuli maaotteluissa näkyväksi 1970-luvulla, kun kentälle ilmestyivät Ruotsin väreissä muun muassa seiväshyppääjä Miro Zalar sekä keihäänheittäjät Lauri Koski-Vähälä ja Raimo Pihl. Maahanmuuttajataustaisten urheilijoiden määrä lisääntyikin nopeasti Ruotsin joukkueessa 1970-luvulta alkaen. Sinivalkoisten kokoonpanossa sama ilmiö nähtiin pari vuosikymmentä myöhemmin. Urheilijoiden etnisten taustojen kirjavoituminen on antanut molemmissa maissa aineksia pohdintaa siitä, kuka ruotsalainen tai suomalainen. Äitinsä puolelta suomalaisen kiekonheittäjä Daniel Ståhlin leikillinen omiminen liittyy tähän keskusteluun.

Maaottelu on ollut Suomessa suuri kokemus etenkin sodankäyneille miehille ja heidän suurin ikäluokkiin kuuluville lapsilleen. Rikkaan Ruotsin lyöminen edes yleisurheilussa on ollut monille enemmän kuin urheilusaavutus. Juhlittavaa riitti, sillä Suomi hallitsi etenkin miesten ottelua 1950-luvun puolivälistä pitkälle 1980-luvulle. Kansallismielisiä kierroksia lisäsivät 1950–1960-luvuilla radioäänet Paavo Noponen ja Pekka Tiilikainen, jotka terästivät selostuksiaan sinivalkoisin sanakääntein. Televisioaikakauden päästyä vauhtiin maaottelulähetyksestä tuli lukuisille suomalaisille yksi syyskesän rituaaleista.

Ruotsinsuomalaisille Suomen joukkueen menestys takasi vuodessa edes yhden päivän, jona heidän ei tarvinnut tuntea alemmuudentuntoa siirtolaisuudestaan. Makeimmilta maistuivat Tukholman olympiastadionilla saavutetut voitot. Ruotsissakin ”Finnkampenin” arvostus oli pitkään korkealla, mutta Suomea nopeammin laajentunut urheilulajien kirjo himmensi kamppailun hohtoa länsinaapurissa. Urheilukunniaa toivat myös jalkapallo, jääkiekko, tennis ja alppihiihto.

Tasa-arvopolitiikkakin liittyy vahvasti maaottelun historiaan. Ennen sotia naisia ei nähty kamppailemassa maaotteluissa. Suhtautuminen naisten yleisurheiluun oli nuivaa sekä Suomessa että Ruotsissa. Sotien jälkeen naiset kilpailivat vuosina 1951–1963 erillisessä ottelussa. Pääareenalle naisjoukkueet pääsivät vasta vuonna 1964 Helsingissä. Naisten ottelun arvostus alkoi nousta vasta 1970-luvulla, kun areenalle tulivat muun muassa pikajuoksijatähdet Linda Haglund, Mona-Lisa Pursiainen ja Riitta Salin.

Ruotsi-ottelu ei enää 2000-luvulla ollut suuruusvuosiensa tapainen yleisömagneetti. Sen merkitys on silti suuri sekä Suomen että Ruotsin yleisurheilulle. Monille urheilijoille pääsy otteluun on urheilu-uran huippuhetkiä, mikä pitää osallaan yllä kansallisen tason yleisurheilua molemmissa maissa. Ottelutapahtumassa ilmentyy myös media- ja tapahtumamaailman muutos. Kilpailut tiheämmällä rytmillä ja musiikki pauhaa stadionilla ennen ja jälkeen suoritusten.

Tampereen erityisjärjestelyin käytävä maaottelu liittyy pandemiapolitiikkaan. Suomen Urheiluliitto (SUL) päätti järjestää ottelun tiukan sisäisen väännön jälkeen, jos Suomen viranomaiset antavat siihen luvan. Puheenjohtaja Sam Itani olisi halunnut perua maaottelun, mutta hän jäi SUL:n hallituksessa vähemmistöön. Matkailua Ruotsista Suomeen on rajoitettu, mutta ruotsalaisurheilijat pääsevät ilmasillan ansiosta kilpailemaan Ratinan stadionille. Suomen hentona kädenojennuksena Ruotsille, joka on joutunut koronapolitiikkansa vuoksi arvostelun kohteeksi Pohjolassa.

Jouko Kokkonen
toimituspäällikkö
Liikunta & Tiede

Kuva: Tampereella 5.–6.9.2020 järjestettävä Suomi–Ruotsi-maaottelu on miehillä 80. ja naisilla 70. ottelu. Miesten ottelut järjestettiin 1925 – 1931 joka toinen vuosi. Maaotteluissa oli katkos 1932–1938 ja 1941–1944, eikä kamppailua järjestetty myöskään 1949 ja 1952. Naisten katkeamaton ottelusarja alkoi vuonna 1951.