Iloinen yllätys

Urheiluaiheinen elokuva on lajityyppi, jonka äärellä on tullut turhan usein koettua myötähäpeän, turhauman ja kiusaantuneisuuden rajamailla liikkuvia tuntemuksia.

Uskottavan elokuvakerronnan tuottaminen urheilusta on hankala tehtävä. On vaikea sanoa, johtuuko se aihepiirin erityisestä haastavuudesta vai tekijöiden osaamattomuudesta, mutta näin se vaan on.

Parhaat urheiluelokuvat ovatkin olleet niitä, joissa on laitettu itse urheileminen sivuosaan ja kuvattu inhimillistä kehitystarinaa tai suoritusten taustalla olleita yhteiskunnallisia tekijöitä. Myös puhtaasti dokumentaarisella otteella toteutetut urheiluelokuvat ovat välillä onnistuneet erinomaisesti.

Sen sijaan juuri tämä lajityyppi – jota tuore Zátopek-elokuvakin edustaa – jossa pyritään viemään katsoja menneiden urheilutekojen maailmaan ja dramatisoimaan kauan sitten tehtyjä urheilusuorituksia, on onnistunut ani harvoin.

Näissä elokuvissa törmätään usein ongelmaan, joka syntyy näyttelijäsuoritusten ja fiktiivisen elokuvakerronnan törmäämisestä katsojan mielissä olevaan valmiiseen mielikuvaan tapahtuneesta todellisuudesta. Olemme nähneet riittävän paljon vanhoja autenttisia filminpätkiä ja oppineet siksi tietämään miltä ne urheilusuoritukset silloin joskus näyttivät – ja minkälaisella juoksuradalla, stadionilla, välineillä ja olosuhteissa menneet suurteot on tehty.

Kun katsojalla on mielikuva siitä, mitä todellisuudessa tapahtui, on elokuvaohjaajalla liki mahdoton haaste saada dramatisoitua kuvakerrontaa – ja näyttelijöille liki mahdoton haaste näytellä urheilusuoritus – jonka historiatietoinen katsoja voi vastaanottaa ilman häiriintymistä.

Hauska mies – ja hankala

Tästä syystä asetuin katsomaan Zátopek-elokuvaa varautunein odotuksin, mutta hupsista, elokuvan käsikirjoitus ja näkökulma aiheeseensa, sekä aivan erinomainen näyttelijätyö, ottivatkin otteen.

Ei tässäkään elokuvassa aivan nappiin osuta Zatopekin suurten juoksujen kuvaamisen kanssa. Helsingin olympiamaraton juostaan tuttujen maisemien sijasta Slovakiassa ja muutenkin kisatilanteiden toteutuksessa on hassut yksityiskohtansa, mutta tällä kertaa se ei erityisemmin haittaa.

Ensinnäkin siksi, että itse päätähti Václav Neužil on opetellut hämmentävän hyvin juoksemaan kuin Zatopek. Ollaan riittävän lähellä mallia. Lisäksi pääosan näyttelijä osaa mestarillisella tavalla luoda kohteestaan inhimillisen hahmon, joka vie päähuomion juoksijasta ja juoksutyylistä ihmiseen ja siihen mitä näyttelijä yrittää hahmostaan tuoda esiin.

Tässä ei pyritä toistamaan sitä mielikuvaa, mikä meillä jo Zatopekista on, vaan katsotaan häntä uudesta kulmasta. Elokuvan Zatopekissa on särmää ja tarttumapintaa muutenkin kuin vain suurjuoksijana. Mukava seuramies, avoin ja hauska ihmisten ihminen – ja samalla itsekäs paskiainen silloin, kun tilanne sitä vaatii. Elokuva käsittelee aihettaan ymmärtävästi ja hyväksyen, mutta ei silottele turhia.

Myöskään suhde Martha Issovan näyttelemään Dana-vaimoon ei ole aivan sellaista hempeää täydellisyyttä kuin suomalaislehtien värikkäistä jutuista saattoi 1900-luvun toisen puoliskon ajan päätellä – vaikka syvä ja kahden toisiaan kunnioittavan ihmisen rakkaustarina kyseessä se olikin. 

James Frechevillen näyttelemän Ron Clarken putkahtaminen elokuvaan pohtimaan oman Meksikon kisojen romahduksensa syitä, tuo kokonaisuuteen omalla oudolla tavallaan toimivan lisäjännitteen.

Perustunnelma kohdallaan

Zátopekissa on perinteisen tšekkielokuvan hyveitä. Ajankuvaa luodaan taitavasi, näyttelijätyö on pienieleisen osaavaa. Käsikirjoitus on raikas. Näkökulma aiheeseensa on kiehtovan erikoinen.

Kokonaistunnelma tuo mieleen kunderat, svejkit ja hrabalit, mikä jo sinänsä on tietenkin iso kehu. Samoin kuin on se, että lähin vertailukohta, mikä urheiluelokuvien aiemmasta maailmasta löytyy, on Juho Kuosmasen taannoinen täysosuma Hymyilevä mies.

Tämän elokuvan perustunnelman kanssa viihtyy. Tosin, samalla juuri se voi sokaista katsojansa lähdekriittisen silmän. Erityisesti tämä tulee mieleen elokuvaa taustoittavan poliittisen todellisuuden kuvaamisessa. Zatopek joutui toki vaikeuksiin Prahan kevään jälkeen, mutta hieman tekee mieli epäillä käsikirjoittajan ottamien taiteellisten vapauksien laajuutta.

En nyt spoilaa elokuvakokemusta juonipaljastuksilla, mutta kehotan katsojaa olemaan hereillä kohtauksissa, joissa kuvataan Zatopekin ja kommunistihallinnon törmäyksiä – ja juoksijasankarin reaktioita niihin.

Ja, tietysti, jo koko elokuvan kehyskertomus Ron Clarken vierailusta heti Prahan kevään jälkeen, herättää omat kysymysmerkkinsä. Toki tämä elokuva ei itseään dokumentiksi väitäkään, joten ei nillitetä tästä enempää.

Kokonaisuutena elokuva on iloinen yllätys. Maailmaan on tehty parempiakin elokuvia, mutta ei tämä silti huono ole – urheiluaiheiseksi elokuvaksi varsinkaan.

Jari Kupila

Zátopek-elokuva
Ohjaus: David Ondříček
Näyttelijät: Václav Neužil, Martha Issová, James Frecheville
Kesto: 131 min