Sata vuotta hiihtopropagandaa

Hiihtoa harrasti 1900-luvun alussa kaupungeissa lähinnä pieni osa suomenkielistä yläluokkaa. Maaseudulla hiihtivät pääosin köyhät ihmiset. Suksia ja muita varusteita ei voinut ostaa, vaan ne piti valmistaa itse. Kansalaisilla ei ollut juurikaan suksia eikä hiihtotaitoa. Olosuhteiden pakosta parhaiten osasivat hiihtää syrjäisimpien seutujen asukkaat. Suomen itsenäistymisen myötä kansakoulu, suojeluskunta ja puolustusvoimat tekivät paljon työtä suomalaisen puolustuskunnon kohottamiseksi hiihdon avulla.  

Suomalaiset urheilu- ja liikuntatoimijat ovat jo vuosisadan verran hiihdättäneet kansaa – vain nimi on muuttunut. Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton hiihtojaosto (Suomen Hiihtoliiton edeltäjä) propagoi vahvasti hiihtoharrastuksen lisäämiseksi. Loppuvuodesta 1921 jaosto päätti järjestää yleisen hiihtopäivän, jota vietettiin 5.2.1922. Jaosto antoi piirijärjestöille ja seuroille järjestämisohjeet, jotka olivat kilpailupainotteiset. Urheiluseurojen lisäksi sotilasosastojen, suojeluskuntien, virastojen, yritysten ja koulujen tulisi järjestää hiihtokilpailuja. Hiihdosta tulisi kansalaistapa!

Työväen urheiluliitto (TUL) perusti myös oman hiihtopäivän, vaikka hiihtotoiminta oli TUL:n piirissä vielä vähäistä 1920-luvun alussa. TUL järjesti vuonna 1924 järjestettiin ensimmäisen hiihtopäivän noin kymmenellä paikkakunnalla. Päivän kilpailutapahtumat keskittyivät kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin.     

Kuntoliikunta-ajatuksen uranuurtaja, vuonna 1938 perustetun Suomen Ladun ensimmäinen toiminnanjohtaja Frans Saastamoinen tiedetään Kansanhiihtojen isäksi. Kansanhiihdot alkoivat hänen aloitteestaan opetusministeri Eino Pekkalan vahvalla tuella talvella 1945–1946. Sota oli juuri käyty ja kampanjan kantavana ideana oli jälleen maanpuolustuksellinen näkökulma. Hiihtämällä voitiin varmistaa, ettei kansalaisten kunto rapistuisi rauhanajan koittaessa. Kansanhiihtojen eräänlaisina edeltäjinä voi pitää työantajien ja suojeluskuntien ennen sotia järjestämiä suuria hiihtotapahtumia. 

Käytännössä Kansanhiihtoja lykki liikkeelle 39 kansalaisjärjestöä valtiovallan myötävaikutuksella. Mukana olivat liikuntajärjestöt, puolustusvoimat, ammattiyhdistysliike, työnantajat kuin myös poliittiset nuorisojärjestöt laidasta laitaan. Kansanhiihdot saivat heti ensimmäisinä vuosinaan kansalaiset laduille ja lunastamaan itselleen hiihtomerkin puseron hihaan tai rintapieleen. Kansanhiihtojen oli tarkoitus kestää viikon, mutta jo ensimmäisenä talvena tapahtumakokonaisuus venyi kolmeviikkoiseksi. Myöhemmin sen ymmärrettiin tarkoittavan koko talvea. Etenkin koulut, kunnat ja puolustusvoimat liputtivat kansanhiihdon ilosanomaa.  

Vuonna 1951 osaksi kansanhiihtoja esiteltiin läänien ja kuntien välinen kilpailu, jossa hiihtomäärät kirjattiin ylös. Kas, miljoonan kilpailijan myötä oli syntynyt maailman suurin hiihtokilpailu. Ennätyslukema on vuodelta 1976. Kansanhiihtojen suosio alkoi laskea 1980-luvun alkuvuosina ja se katosi liikuntakartalta 1990-luvulle tultaessa. 

Kansanhiihtojen rinnalla käynnistyivät hiihdon aktiiviharrastajille tarkoitetut massahiihdot. Latu aukesi Pirkan hiihdosta, jonka olivat ideoineet Erkki Palolampi ja Lauri Pihkala. Ensimmäinen Pirkan Hiihto hiihdettiin 6. maaliskuuta 1955, jolloin maalin saavutti 381 hiihtäjää. Toki mukana oli kilpahiihtäjiä, mutta pääpaino oli kuntoilijoissa. Pirkan Hiihtoon on 2000-luvulla osallistunut 2 000–3 000 hiihtäjää. Suurimmat osallistujamäärät saavutettiin 1980-luvun alussa, jolloin päästiin yli viiteentuhanteen suksijaan. 

Toinen merkittävä massahiihto on Finlandia-hiihto, jonka reitti kulki Hämeenlinnan Katumajärven jäältä Lammin kautta Lahteen. Ensimmäisenä vuonna 1974 reitin pituus oli 75 kilometriä. Vuonna 1976 osallistujia oli jo 3 500 kaikkiaan 14 eri maasta. Vuonna 1984 Finlandia-hiihto pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan maailman suurimpana massahiihtotapahtumana. Tuolloin osallistujia oli jo yli 13 000.  

Finlandia-hiihto jouduttiin 1990-luvulla siirtämään lumenpuutteen vuoksi Hämeenlinnasta Lahteen peräti viidesti. Vuoden 2000 hiihdon jälkeen järjestäjät päättivät, että reitiksi muuttuu vuodesta 2001 alkaen pysyvästi Lahti–Hollola–Lahti. Vuoden 1999 kisa jäi viimeiseksi, joka hiihdettiin Hämeenlinnasta Lahteen. Suurten hiihtotapahtumien suosio on laskenut 2000-luvun alusta lähtien tasaisesti.  

Koronaepidemian myötä ulkoilun ja luontoliikunnan räjähdysmäinen kasvu on jaksanut kantaa myös hiihtourille. Keinolumella ja luonnonladuilla riittää vilskettä. Kansallinen hiihtopäivä kannustaa toivottavasti lisää ihmisiä suksille.  

Kansallisena hiihtopäivänä lajia voivat kokeilla turvallisesti nekin, jotka eivät ole vielä päässeet suksille – kuka mistäkin syystä.  

Jari Kanerva 
pääsihteeri 
Liikuntatieteellinen Seura