Maaottelumarssi nostatti maanpuolustushenkeä Pohjanlahden kummallakin rannalla

Suomalaisissa arkistofilmeissä ja -kuvissa maaottelumarssiotoksissa kävelevät usein reippain tasavallan presidentti Risto Ryti ja pääministeri Jukka Rangell. Olen monesti pohtinut, mitä maan johtajat marssiessaan miettivät. Miehet tiesivät, että lähitulevaisuudessa kansa taistelee. Suomi oli alkuvuodesta 1941 päättänyt liittyä Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Suomen korkeinta sodanjohtoa vieraili maaottelumarssin päätöspäivänä 25. toukokuuta 1941 Saksan pääesikunnassa, jossa saksalaiset selostivat Neuvostoliittoon suunnitteilla olevaa hyökkäystä.

Maaottelumarssin kuvissa kiinnittää huomiota, ettei niissä näy kovin paljon korkea-arvoisia sotilaita. Sotamarsalkka C. G. Mannerheim ei marssille osallistunut, vaikka hänestä oli talvisodan myötä tullut laajasti suomalaisia yhdistävä hahmo. Marsalkan hevosenpotkusta vioittuneelle polvelle kymmenen kilometrin marssi olisikin saattanut olla liian rasittava.

Sotavalmistelujen edetessä oli viisasta toteuttaa tapahtuma siviiliyhteiskuntaa korostaen. Yksi maaottelumarssin pääjärjestäjistä oli kokenut propagandisti Lauri ”Tahko” Pihkala, jolla oli laajat verkostot sekä Suomessa että Saksassa. Pihkala epäilemättä tiesi jotakin Suomen sotasuunnitelmista ja osasi päätellä talvisodan jälkeisistä tapahtumakuluista lisää. Saksalaissotilaiden kauttakulku Suomen kautta Norjaan oli alkanut syksyllä 1940. Suomessa armeija kouluttautui ja varustautui puolustustaisteluiden lisäksi myös hyökkäyssotaa varten. Menossa oli myös suomalaisen SS-pataljoonan värväys, ja ensimmäiset vapaaehtoiset lähtivät Saksaan toukokuun alussa.

Eduskunta lähdössä suorittamaan marssivelvollisuuttaan. Marssimassa kävi 120 kansanedustajaa. Kuva: Museovirasto.

Ruotsissa nostatettiin nationalismia kansankodin hengessä

Aloitteen maaottelumarssin järjestämisestä tekivät ruotsalaiset, joiden omia päämääriä marssi palveli hyvin. Ruotsi pyrki pysyttelemään toisessa maailmansodassa puolueettomana, mutta maassa oli tarvetta vahvistaa maanpuolustushenkeä. Ruotsissa oli jo vuonna 1940 järjestetty valtakunnanmarssi (riksmarch), joka oli saanut liikkeelle satojatuhansia ruotsalaisia.

Ruotsissa kevään 1941 marssia verrattiin Tukholman 1912 olympiakisoihin. Järjestäjät kuvasivat tapahtumaa kansalliseksi liikekannallepanoksi, jonka tarkoituksena oli lujittaa kansakuntaa sekä kunnioittaa Suomen kansan talvisodassa osoittamaa sitkeyttä. Marssi oli Ruotsissa osa laajempaa kampanjaa, jonka tavoitteena oli saada kansalaiset harrastamaan liikuntaa.

Maaottelumarssi oli Ruotsissa kehittymässä olleen kansankotiajattelun ilmentyminä. Sen tarkoituksena oli yhdistää ihmisiä yli luokkarajojen ja auttaa ihmisiä kiinnittymään sekä paikallisyhteisöön että kansakuntaan. Lehdet kertoivat myös Ruotsissa, miten johtavat poliitikot marssivat rinta rinnan tavallisten kansalaisten kanssa.

Marssijoita Karlstadissa. Kuva: Värmlands museum.

”Vastakohdat löivät toisilleen kättä”

Maaottelumarssista tuli Suomessa vielä suurempi kansallinen voimannäyte kuin Ruotsissa. Pikavauhtia marssin jälkeen koostetun kuvateoksen pääviesti oli, että liikkeellä olivat kaikki suomalaiset tasavertaisina ”Suomenlahdesta Jäämeren rannoille ja Pohjanlahdesta itärajalle saakka”:

”Ja se, että joka kolmas suomalainen suoritti marssin, osoittaa kaikkien kansalaispiirien kaikkialla olleen mukana. Nuorten rinnalla nähtiin vanhuksia, terveiden rinnalla invalideja, maaseutuväen rinnalla kaupunkilaisia, työmiesten rinnalla virkamiehiä ja työnantajia, siviilimiesten rinnalla sarkatakkisia puolustusvoimien miehiä. Vastakohdat löivät toisilleen kättä. Naisten osuus muodostui erikoisen kunnioitettavaksi.

(…) Suomen komea voitto ilahduttaa jokaista suomalaista. Mutta voitto ei tässä ottelussa ollut pääasia. Tärkeintä oli taas kerran saada kansalaiset yhteistyöhön. Sama päämäärä liitti kansamme jäsenet lujemmin toisiinsa – ja maantiellä rinnakkain marssiessaan jokainen, suuri ja pieni, tunsi olevansa ja oli samanarvoinen.”

Marssijoiden kokonaismäärä ehtinyt kesäkuussa ilmestyneeseen teokseen. Marssille osallistui itse asiassa yli 40 prosenttia Suomen 3,7 miljoonasta asukkaasta. Osallistujia oli Suomessa liikkeellä 1,5 miljoonaa, ja marssijoista yli puolet oli naisia. Marssiin saivat osallistua kymmenen vuotta täyttäneet, joten osallistumiseen oikeutetuista mukaan lähti hiukan yli puolet. Kaikkien aktiivisinta osanotto oli Inarissa, jossa yli 65 prosenttia marssi-ikäisistä kuntalaisista osallistui tapahtumaan. Ruotsissa marssin suoritti 940 000 ihmistä, liki 15 prosenttia ruotsalaisista. Naisten runsas osanotto yllätti aikalaiset myös länsinaapurissa.

Suomi voitti ottelun ylivoimaisesti. Tuloksia ei tarvinnut suhteuttaa maiden väkilukuun, kuten kilpailusäännöissä oli sovittu. Marssitappiota ei otettu Ruotsissa kuitenkaan erityisen vakavasti. Voittajia olivat ruotsalaisen tulkinnan mukaan molempien maiden urheiluliikkeet. Myös tavoite isänmaallisen hengen vahvistamisesta täyttyi Pohjanlahden molemmilla rannoilla.

Naisia ja tyttöjä marssimassa Keravalla. Kuva: Keravan museo.

Marssikuntoa riitti harjoittelemattakin

Aikuisten miesten marssimatka oli 15 kilometriä, johon sai käyttää 2 tuntia 20 minuuttia. Naisten ja nuorten oli käveltävä 10 kilometriä korkeintaan tunnissa ja 40 minuutissa. Kävelyvauhti oli siis vaatimusten alarajallakin reipas, miehillä liki 6,5 kilometriä tunnissa ja naisilla sekä nuorilla 6 kilometriä tunnissa. Marssijat lähtivät liikkeelle sen kummemmin harjoittelematta, eikä siihen ollut tarvettakaan. Ihmiset joutuivat kävelemään arjessaan paljon enemmän kuin 2020-luvulla. Askeleita kertyi runsaasti kotiaskareissa, työ-, koulu- ja asiointimatkoilla.

Terveyskäyttäytymisen muutoksesta kertoo se, että tupakka kärysi näkyvästi marssitapahtumissa. SDP:n puheenjohtaja Väinö Tanner röyhytteli marssisuorituksensa aikana sikaria. ”Maailman vanhin maaottelumies”, mäntsäläläinen 94-vuotias Adolf Vilhelm Vilenius poltteli marssista kertovan kuvateoksen otoksessa holkkitupakkaa. Suomalaisen sisun ruumiillistumaksi kuvattu Vilenius saapui lähtöpaikalle kävellen ja palasi kotiinsakin jalkaisin. Ylimääräistä matkaa kertyi 15 kilometriä. 

Tahko Pihkala oli tyytyväinen osanottajien määrään. Marssijoiden kuntoa hän piti sen sijaan huonona. Pihkala valitti Suomen Kuvalehdessä 23/1941, että suoritus ei kertonut todellisesta marssikunnosta juuri enempää kuin ”silmän ja käden yhteistyö, jota tarvitaan vaalien viivan vedossa ja äänestyslipun usuttamisessa uurnan läpeen, on merkkinä ampumataidosta”. Pihkala palasi aiheeseen useaan otteeseen myös sotien jälkeen. Hän kuvaili monien yli 35-vuotiaiden miesten olevan ”kömpelöitä, raihnaisia ja ennen aikaansa vanhentuneita”, mikä kertoi ”ruumiinhoidon puutteista”. Yksin marssijoiden määrään tuijottaminen antoi siksi liian myönteisen kuvan suomalaisten kunnosta.

Marssin pääjärjestäjiin kuuluneen Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Urho Kekkonen näki marssin lisänneen urheilun arvostusta. Myös Kekkonen arvioi kansan fyysisissä kyvyissä paljon olevan kohentamisen varaa. Hänen mielestään monilla osallistujilla oli ollut vaikeuksia selviytyä hänen mielestään helposta tehtävästä.

Maaottelumarssin osanottajia Espoossa. Kuva: Barbro Palmén/Espoon kaupunginmuseo.

Tulokset julki jatkosodan alla

Suomen ja Ruotsin rauhaomainen ottelu herätti jonkin verran kansainvälistä huomiota. The Times kirjoitti marssista myönteiseen sävyyn. Neuvosto-Karjalassa Suomesta talviosodan jälkeen Neuvostoliittoon palautettu punaupseeri Toivo Antikainen ryhtyi järjestämään omaa marssitapahtumaa.

Maaottelumarssi täytti Suomessa erinomaisesti sille asetetut julkiset ja vähemmän avoimet tavoitteet. Martti Jukola tulkitsi Suomen Urheilulehdessä 12.5.1941 marssin todistavan suomalaisten olevan ”suurten, yhtenäisten tekojen kansa”. Jukolan sanojen takana siinteli jo toive marssimaaottelua kovemmasta kamppailusta:

”Tämä marssimaaottelu näyttää tulleen meille erittäin sopivaan aikaan. Se jollakin tavalla vahvistaa ja syventää sen kansallisen voiman tunteen, joka meissä heräsi, kasvoi ja voimistui kamppaillessamme olemassaolomme puolesta. Se näyttää myös ulospäin, ettei meidän yksimielisyytemme sodassa ollut tilapäistä laatua, vaan että me edelleen seisomme kaikki kannallamme. Häämöittävä voitto marssimaaottelussa saattaa saada suuretkin ulkopoliittiset mittasuhteet. Naapurit saavat nähdä täällä asuvan kansan, joka on aina valmis maataan puolustamaan.”

Marssin tulokset julkistettiin 20. kesäkuuta 1941 Tukholmassa ja jäivät vähälle huomiolle Suomen lehdistössä. Hufvudstadsbladet julkaisi Skansenilla pidetystä tilaisuudesta yhden palstan uutisen. Kapteeni Lauri Pihkala vertasi puheessaan marssia Suomen kannalta vuoden 1912 olympiamenestyksiin ja vuoden 1922 ensimmäiseen suomalaisvoittoon Holmenkollenilla. Ruotsin kuninkaan lahjoittama palkinto oli tarkoitus luovuttaa Suomelle myöhemmin Helsingissä järjestettävässä juhlassa, jota ei koskaan pidetty.

Suomessa oli maaottelumarssin tulosten julkistamisen aikaan suoritettu yleinen liikekannallepano. Jatkosota alkoi 22. kesäkuuta 1941. Ruotsissa Riksmarschen järjestettiin vuosittain sodan aikana. Osallistujamäärä ei yltänyt kertaakaan lähelle vuoden 1941 lukuja.

Jouko Kokkonen

Kenraali Hjalmar Siilasvuon esikunnan väkeä maaottelumarssilla Oulussa 7.5.1941. Kuva: Museovirasto.

Videoita

Uutisfilmi ”Kevät iskee silmää”. Väläyksiä maaottelumarssista alkaen kohdasta 3,30. Katso video täällä.

Orvo Saarikivi: Suomisen Olli tempaus (1942). Kohdassa 51,35 alkaa maaottelumarssin harjoituksiin sijoitettu kohtaus. Katso video täällä.

Lähteet

Kokkonen, J. 2008. Kansakunta kilpasilla. Urheilu nationalismin kanavana ja lähteenä 1900–1952. Bibliotheca Historica 119. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Kokkonen, J. 2015. Suomalainen liikuntakulttuuri. Juuret, nykyisyys ja muutossuunnat. Suomen Urheilumuseosäätiön tutkimuksia n:o 3.

Niku-Paavola, L. & Seppänen J. Me marssimme: kuvateos Suomen ja Ruotsin välisestä marssimaaottelusta v. 1941.