Liikunta & Tiede 1/2011

Tutustu tästä lehden sisältöön
Pääkirjoitus: 
Kulttuurinen huoli

 Huippu-urheilun muutosryhmä aloitti vaativan työnsä muutama kuukausi sitten ja ensimmäisiä kaikuja kehittämisen suunnista ja valituista menetelmistä on tihkunut kentällekin. Toistaiseksi selkeimmin on päässyt näkyviin yksilökeskeinen ajatus ”urheilijan polusta”. Toiveita rakenteiden uudistamisestakin on kuulunut. Toivottavasti nämä tulokulmat, niin tärkeitä kuin ovatkin, eivät kuitenkaan jää ainoiksi, joihin paneudutaan, sillä vähintäänkin yhtä oleellista olisi pureutua myös kulttuuriseen näkökulmaan.

Olisi ainutlaatuisen momentumin hukkaan heittämistä, jollei tohdita tarttua myös kysymykseen, mikä on huippu-urheilun kulttuurinen asema maassamme tai mitä ja millaista sen haluttaisiin olevan. Kansallisen liikuntatutkimuksen tieto siitä, että lähes 80 prosenttia suomalaisista pitää kansainvälistä urheilumenestystä tärkeänä, ei saisi riittää, sillä komeasta lukemasta huolimatta huippu- ja kilpaurheilun kulttuurinen asema ei ole itsestään selvä, eikä siitä tunnu kokonaisvaltaisesti kantavan huolta juuri kukaan. Ehkä kulttuurinäkökulma tuntuu abstraktilta ja vaikealta. Olisi helppoa vetäytyä eräänlaisen ajopuuajatuksen taakse. Sen mukaanhan kulttuuri syntyy jotenkin itsestään eikä siihen voi juurikaan vaikuttaa. Vai eletäänkö sen harhaanjohtavan perusoletuksen varassa, että menestys merkitsee automaattisesti myös kulttuurin vahvistumista? On selvää, että yksi keskeisimmistä tuloksista, jota ryhmän avulla tavoitellaan, on kansainvälinen kilpailumenestys ja niin pitää ollakin. Mutta pysyvämpää menestystä tavoiteltaessa, pitää tekemisen perustua vankkaan kulttuuriseen kivijalkaan. Toimialalla on jo pitkään tehty ratkaisuja, jotka eivät ole ainakaan vahvistaneet urheilun kulttuurista asemaa Suomessa. Monet, esimerkiksi talouslähtöiset, ”kehittämistoimet” ovat lyhytjänteisyyttään ja kapea-alaisuuttaan vuosien varrella toimineet kyseisen elämänalueen kulttuurisina vastavoimina. Vai miten muuten voi tulkita monien urheilutapahtumien kehittämistyötä kapean segmentin, tosin maksukykyisten, ”aikuisviihteeksi” tai penkkiurheilun siirtoa mediassa vain maksuhaluisten lajifriikkien palveluksi. Kilpaurheilullisten elämysten tarjonnassa lapset ja nuoret on sysätty marginaaliin jo vuosia sitten. Paikan päällä urheilun seuraaminen alkoi nuorten joukossa jyrkästi pudota 1990-luvun alusta alkaen. Televisiourheilun trenditietoja en ole saanut käsiini, mutta siinäkin asiassa on tapahtunut ainakin laadullisia muutoksia. Väitetään, että sportin äärelle on syntynyt highlight-sukupolvi, jonka kilpaurheilullinen kiinnostus ei riitä koko tapahtuman ja sen hienouksien seuraamiseen vaan keskitytään mieluummin maali tai muihin huippuhetkien koosteisiin. Niistä on vielä pitkä matka urheilun todelliseen ytimeen ja sen oivaltamiseen. Ymmärrän toki, että yllä viittaamieni ratkaisujen taustalla on usein kylmiä, esimerkiksi taloudellisia, realiteetteja. Seurojen, liittojen ja muiden organisaatioiden on toimittava tietyissä oloissa ja talousraameissa. Ehdotan kuitenkin, että linjauksia tehtäessä pohdittaisiin hieman useammin ja perusteellisemmin, millaisia vaikutuksia eri ratkaisuilla on tai voi olla pitkäjänteisesti ja myös kulttuurisesta näkökulmasta. Huippuja kilpaurheilun toimijat eivät tästä asiasta ole kovinkaan paljon huolta kantaneet. Ehkä sopupelijupakka ja muut urheilun kasvoja töhrineet matalaotsaiset ratkaisut olisivat jääneet tekemättä. Onneksi lähimenneisyydestä on löydettävissä kulttuurisesti myönteisiäkin esimerkkejä. Urheilugaala voi osaltaan, jos päälle liimatun makuisuus kyetään välttämään, olla vahvistamassa alan arvostusta ja lisäämässä ymmärrystä siitä, etteivät urheilun hetket ole vain ohimeneviä. Sen merkitykset ovat parhaimmillaan pitkäkaarisia ja laajojen kansanryhmien sieluja koskettavia. Toinen maininnan arvoinen tuore kulttuuriteko oli Helsingin ulkoilmakiekkotapahtuma. Toivottavasti paikalla oli runsaasti alakouluikäisiä, jotka pääsivät osallisiksi muistorikkaaseen tapahtumaan. Sopivat avainkokemukset voivat kantaa pitkään ja olla kulttuurisesti kauaskantoisia. Ehdotan kyseisen tapahtuman kehittämistä vielä suuremmaksi kulttuuriteoksi, jos sellainen uudestaan järjestetään. Lukuisampia koskettavia hetkiä tarjotaan useammalle, jos kyseisten seurojen muutkin ikäluokat voisivat kohdata toisensa samalla areenalla tai lähimaastossa saman viikonlopun aikana. Näin kunnioitettaisiin myös koko orkesteria eikä vain eturivin ykkösviulisteja. pasi.koski@utu.fi

Lehden verkkoartikkelit

Polttopisteessä
Huippu-urheilun muutostyöryhmän ”oma juttu” on urheilijan polku. Se herättää ajatuksia. Voidaanko joidenkin polun onnistuneesti kulkeneiden kokemuksista löytää yleisempiä viisauksia?
Tämä artikkeli on lehden sivuilla: 18 - 18
Artikkeli
Odotettu urheilutoimivallan tulkinta jää heiveröiseksi. Urheilun yhteiskunnallisten tehtävien teemoista on jätetty pois urheilu vapaaehtoistoiminnan ja aktiivisen kansalaisuuden edistäjänä, kirjoittaa Anna-Mari Hämäläinen Liikunta & Tiede –...
Tämä artikkeli on lehden sivuilla: 24 - 29
Artikkeli
EU-toimivallalla liikunnan alalla tulee väistämättä olemaan merkittävä ohjausvaikutus myös kansalliseen liikuntapolitiikkaan. Kyse ei siis ole pelkästään liikuntasektorin vahvistuneesta yhteiskunnallisesta asemasta tai uusista...
Tämä artikkeli on lehden sivuilla: 30 - 31
Tutkimusartikkeli
Tämä artikkeli on lehden sivuilla: 36 - 41
Tutkimusartikkeli
Tämä artikkeli on lehden sivuilla: 42 - 48
Tutkimusartikkeli
Tämä artikkeli on lehden sivuilla: 56 - 62
Tutkimusartikkeli
Tämä artikkeli on lehden sivuilla: 63 - 69
Pohdittua
Pyöräilyväylien määrä ei kerro paljoakaan pyöräilyn laatutasosta. Helsingissä on kolme kertaa enemmän pyöräteitä kuin Kööpenhaminassa, mutta pyöräilyn kulkumuoto-osuus on neljä kertaa pienempi. Tanskalainen Andreas Røhl on tutkinut, että jokainen...
Tämä artikkeli on lehden sivuilla: 89 - 90