Kuntotestauksen tosikot ja veitikat

Mittausteknologiassa kisaavat hyöty ja huvi, kirjoittaa Teijo Pyykkönen blogissaan.

Blogi • Teijo Pyykkönen / LTS • 23.3.2017

 

ALUSSA OLIVAT puu, kirves ja metsuri. Puunhakkaajien SM-kisat 1940-luvun lopulla edustivat kuntotestausta, jota Vilppulan vaarikin ymmärsi. Mutta jo seuraavalla vuosikymmenellä hikoiltiin polkupyöräergometritestissä, jonka tulkinta edellytti erityisosaamista.

Sittemmin kuntotestauksen kehitys on ollut huimaa. Alan nykyeetos tuntuu nojaavan ajatukseen ”mitä ei pysty mittaamaan, siihen ei pysty vaikuttamaan”. Niinpä kiinnostus tiivistyy mittaamisen kehittämiseen. Tutkijoiden ilo on aitoa, kun desimaalit tarkentuvat objektiivisilla mittauksilla.

Nykypäivän kuntotestaus on tasokkaimmillaan rakettitiedettä, jota vain harvat ymmärtävät. Liikuntapoliittisessa kokonaiskuvassa millimoolien ja takometrien taitajat muodostavat heimon, joka tuntuu erkaantuneen omiin sfääreihinsä. Kuntotestauksen yhteydet muuhun liikuntatoimintaan ovat hämärtyneet.

Terveysihanteeseen kytketty kuntotestaus hakee oikeutuksensa riittämättömästä liikunnasta. Strategisesti testaaminen on haluttu kytkeä kansalliseen pelastustehtävään. Mitä enemmän suomalaiset viihtyvät sohvalla, sitä enemmän tarvitaan mittaustuloksia, jotka tuottavat entistä huolestuneempaa liikunta-argumentointia. Kuntotestauksen piirissä testaustoiminnan uskotaan aktivoivan elintapaongelmaisia ja säästävän yhteiskunnan varoja. Luotto mittausteknologian vaikuttavuuteen on kova: mittaustulokset puhuvat puolestaan.

 

MITTAUSTEKNOLOGIAN PIIRISTÄ löytyy myös toisenlaista tutkimusta ja toimintaa − sellaista, jota ohjaavat yksilöiden kokemukset ja toiveet. Kasvava joukko suomalaisista on valmis sijoittamaan itsemittausteknologiaan, jos se tukee juuri heidän liikuntakäyttäytymistään ja ilmentää juuri heidän elämäntapaansa. Mobiilisovellukset ja puettavat mittalaitteet kiinnostavat etenkin keski-ikäisiä ja nuorempia ikäluokkia. Myös vuorovaikutteiset digitaaliset liikuntapelit alkavat houkutella muitakin kuin lapsia. Markkinalähtöiset mittariratkaisut kunnioittavat kuluttajan haluja ja tukevat henkilökohtaisten elämysten kokemista.

Kuntotestauskolikon kaksi puolta ovat lähtökohdiltaan kovin erilaisia. Siinä missä tutkimusyhteisöt nojaavat kansalliseen huoleen ja ihmisten rationaaliseen käyttäytymiseen, yritykset ymmärtävät kuluttajien nautintohakuisuutta ja vähemmän rationaalista käyttäytymistä. Tutkijat edustavat yhteiskunnalle vastuullista biolääketieteellistä näkökulmaa, markkinat kuluttajaa kosiskelevaa ja myös käyttäytymistieteitä hyödyntävää näkökulmaa. Tutkimus on totista, kulutus hauskaa.

 

ONKO KUNTOTESTAUS eriytymässä toisaalla vakavailmeiseen huippututkimukseen ja toisaalla viihdyttävien sovellusten kehittämiseen? Tuskin sentään − ainakaan kokonaan. Sovellusta ei ole ilman perustutkimusta. Mutta liikuntapolitiikan toteutumisen kannalta tutkimuksen ja sovelluksen vuorovaikutusta ja yhteistyötä voisi tiivistää. Itsemittauslaitteilla lienee saatu pitkäkestoisempia liikuttamistuloksia kuin tutkimusinterventioilla. Tutkijoiden olisi syytä ottaa älykellojen ja fitnessmittareiden kehittäjiltä oppia kansalaisten koukuttamisessa.

Toistaiseksi testaustutkimus on kiinnostunut lähinnä tutkimuksesta (englanniksi), ei niinkään näkyvyydestä ja vaikuttamisesta (suomeksi). Seminaarialustuksiin huomataan liimata pakolliset lauseet terveydenhuollon kustannuksista ja liikunnan teoreettisista yhteyksistä toimintakykyyn, mutta pohdinta tutkimuksen vaikuttavuudesta – kestävistä elämäntapamuutoksista − jää yleensä vähäiseksi: ”Sitä varten tarvittaisiin lisää tutkimusta.”

 

KUNTOTESTAUKSEN TUTKIMUS kaipaa näkyvyyttä, jotta se varmistaisi paikkansa liikuntakartalla. Näkyvyyttä saa vaikutuksia ja vaikuttavuutta esittelemällä. Harva päättäjä tai asiakas on kiinnostunut tutkimuksen tekemisen vaiheista tai mittaustuloksista ja vempaimista sellaisenaan. Enemmän kiinnostusta löytyy, kun mittaaminen ja testaaminen kytketään osaksi ihmisen elämäntavan tarkastelua.

Olemme tottuneet, että seminaareissa tutkijat ja soveltajat puhuvat vuoron perään toisilleen tai toistensa ohi. Houkuttelevaa olisi pyrkiä esityksiin, jossa yhdistetään pätevä tutkimus ja onnistunut sovellus eli tutkijat ja soveltajat puhuisivat yhdessä siitä mitä ovat yhdessä saaneet aikaan.

Sellaisissa esityksissä hyödynnettäisiin sekä bio- että käyttäytymistieteitä. Mietittäisiin paitsi yhteiskunnan myös yksilön tarpeita. Argumentoitaisiin järkiperäisesti tunteita unohtamatta. Haettaisiin sekä hyötyä että huvia. Esityksissä ihminen ei olisi mittarin tahdoton jatke, vaan ajatteleva ja kokeva kokonaisuus. Ja vielä: esityksissä varattaisiin aikaa vaikuttavuuden analysointiin vähintään yhtä paljon kuin tutkimusprosessin esittelyyn.

 

teijo.pyykkonen(at)lts.fi

 

Tausta-aineistot:

• "Kunnon testaus on (myös) teknologiaa" – Kuntotestauspäivät 2017 (Tampere 15.−16.3.2017 / LTS)

• ”Härpäkkeetkö meitä liikuttaa” – Terveysliikuntapäivät 2014 (Tampere 24.−25.9.2014 / UKK-instituutti)

Kommentointi:

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.