Liikunnan päätöksenteossa tutkimustieto ei ole isäntä, vaan renki − Liikuntatieteiden tutkijaseminaari 22.5.2017

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) valmistelee yhdessä valtion liikuntaneuvoston (VLN) kanssa ”Liikunnan tiedolla johtamisen suunta-asiakirjaa”, jonka toivotaan valmistuvan jouluksi. Asiakirja on jatkoa ”Liikuntatutkimuksen suunta-asiakirjoille”, joita on laadittu 1970-luvulta lähtien. Uusi otsikko innostaa kysymään: Ollaanko suunta-asiakirjan kärkeä suuntaamassa tutkimuksen sijasta johtamiseen?                    

Johtamisesta ja päätöksentekoprosesseista ei kuitenkaan taida olla kysymys, mikäli uskomme OKM:n ja VLN:n järjestämää tutkijaseminaaria Tampereella 22.5.2017. Tilaisuudessa haettiin evästyksiä uudenlaisen suunta-asiakirjan laadintaan. Johtamiseen tai päätöksentekoon vaikuttaviin tekijöihin ei pureuduttu. Sen sijaan testattiin rintamalinjoja. Ne olivat pysyneet ennallaan: hallintoa kiinnosti miten tutkijat voisivat palvella hallintoa, ja tutkijoita miten hallinto voisi tukea tukimusta. Peiliin ei liiemmin kurkittu.

Hallinnon ja tutkijoiden rintamalinjat pitävät

Hallinnon edustajat hakivat Tampereelta tukea tasapainoilulleen: kuinka paljon OKM ja VLN uskaltavat painottaa ohjauksessaan politiikkarelevantteja tutkimusteemoja ja kuinka paljon tulisi jättää tilaa tutkijalähtöiselle lähestymiselle? Varsinkin VLN näyttää ottaneen liikunnan yhteiskunnallisen perustelun sydämenasiakseen. Pääsihteeri Minna Paajasen (VLN) viesti tutkijoille oli Tampereella selvä: ”Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu tarvitsee tuekseen tietoa”. VLN on kiinnostunut tutkimuksista, joilla on suoraa ”yhteiskunnallista merkitystä”. Satunnaisille osallistujille saattoi tulla käsitys, ettei muulla tutkimuksella ole merkitystä suomalaisen liikuntakulttuurin edistämisen kannalta.

Ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola (OKM) oli maltillisempi: ”Tutkijoilla on oltava akateeminen vapaus. Tutkia voi kaikkea itseä kiinnostavaa, mutta OKM painottaa rahoituksessaan sille tärkeitä tutkimusteemoja.”

Tieteentekijät pitävät mieluusti kiinni tutkimuksen autonomiasta. Suomalainen liikuntatutkimus sai usean vuosikymmenen ajan nauttia OKM:n (ent. OPM) erityissuojelusta – rahoitusta tuli eikä perään huudeltu. Nyt arviointijärjestelmä (Suomen Akatemia−VLN−OKM) karsii paitsi keskinkertaisuudet myös hyvät hakemukset − vain poikkeuksellisen tasokkaat pärjäävät. Samalla tutkijoiden kurjuuden kylkeen on liimattu vaatimus ”yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta”. Tutkijoiden vyötä kiristetään ja tehtäviä lisätään. Ymmärrettävästi Tampereella kuultiin kipakoita tutkijapuheenvuoroja.

Tutkijan tarvetta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ei Tampereella kiistetty, vaikka myös oikeutta sulkeutua tutkijahuoneeseen puolustettiin: ”Tutkijan tehtävä on tutkia. Löydöksiä ja oivalluksia hallinnon käyttöön syntyy, jos on syntyäkseen, emme voi tietää tai ennakoida.” Uusi ja vanha maailma vääntävät kättä myös liikuntatieteissä.

Kun hallinnon ja tieteen tulokulmat yhdistetään väkisin, saadaan lopputulos, jota professori Pauli Rintala (JY) kuvasi Tampereella osuvasti: ”Ensin tutkitaan, lopuksi keksitään tutkimukselle yhteiskunnallinen merkitys.” Näinhän se menee − aito esimerkki OKM:n tukeman tutkimuksen loppuraportista: ”Tutkimus tukee monitahoisesti liikuntapolitiikan painopistettä lasten ja nuorten liikunnassa, ks. hallitusohjelma/liikunta.” Esimerkki ei ole ainutlaatuinen. Tutkimuksen hyödynnettävyys kuitataan useissa tutkimuksissa kahdella rivillä ja yleisellä tasolla. Professori Vuokko Niiranen (UEF) esittikin Tampereella, että jo hakemuksiin tulisi liittää arvio tutkimuksen mahdollisesta vaikuttavuudesta. Näin asian pohtiminen kulkisi todennäköisimmin mukana koko tutkimusprosessin.

Tutkimustiedon kanssa kilpailevat useat tekijät

Kenenkään ei enää luulisi kärsivän kroonisesta tietovajeesta. Ongelma on kääntynyt nurinpäin, tietoa on liikaa (hallinnan näkökulmasta). Varsinkin poliitikot ovat ahdistuneet päivittäisestä tietoähkystä. ”Hirveä määrä tutkimuksia – mitä niistä hyödymme”, kysyi VLN:n edellinen puheenjohtaja Leena Harkimo (2015). Samoilla linjoilla oli Tampereella VLN:n tutkimus- ja arviointijaoston puheenjohtaja Sari Multala: ”Tietoa on älytön määrä.” Mikä on poliitikolle paljon, saattaa virkamiehelle olla vähän. Taitava poliitikko pyrkii uimaan tiedon valtameressä, onneton virkamies yrittää juoda sen.

Yhtä mieltä poliitikot ja virkamiehet tuntuvat olevan siitä, että tieto on vääränlaista ja hankalasti saavutettavissa. Varsinkin poliitikoille pitää puhua suomeksi, lyhyesti ja esittää sopivat suositukset. Tässä kohtaa puolestaan tutkijat kokevat kalikan kalahtavan: tietoa on, jos sille antaa aikaa − ja uutta saa tilaamalla.

Kovin työlästä on sovittaa yhteen politiikan kuviot, hallinnon tarpeet ja tutkijoiden toiveet. Lisäksi tulisi muistaa kansalaiset, jotka liikunnassaan viis veisaavat liikuntapolitiikasta, liikuntalaista ja tutkimusraporteista. Kansalaiset ovat somen tukemana entistä itseohjautuvampia. Tässä sirpaleiden saaristossa hallittu tietoperustainen johtaminen valtion suunnalta kuulostaa lähinnä utopialta.

Eriytyneessä liikuntakulttuurissa olennaisin ”tietohuoltokysymys” ei kohdistu tiedon määrään, vaan itselle merkitykselliseen tietoon. Tutkijoiden, hallinnon, järjestöjen, vanhempien jne. kaipaama tieto on harvoin samanlaista. Vain itselle merkityksellinen tieto koetaan oikeaksi tiedoksi. Vain sellaisen tiedon vaje on ikuista.

Halutuinta tietoa itse kullekin henkilölle ja organisaatiolle on se, mikä tukee omia arvoja ja tavoitteita. Myös tutkijoilla on arvonsa ja asenteensa, joita on turha kieltää: ”Ken valaisee todellisuutta, värittää sitä” (Jarno Pennanen). Politiikassa tieto on yleensä alisteinen arvoille, mutta ei hallinnossakaan toimita arvoitta. Tiedolla johtaminen on aina poliittista toimintaa. Liikunnan päätöksenteossa subjektiiviset tekijät lienevät yhtä ratkaisevia kuin objektiivisiset mittaustulokset. Toistaiseksi olemme kiinnostuneet vain jälkimmäisistä.

(Tiedolla) johtamisessa ei tule myöskään unohtaa eri toimintakenttien logiikoita ja hierarkioita. Tästä muistutti Tampereella yksikönjohtaja Kaarlo Laine (LIKES). Liikunnan tiede- ja hallintojärjestelmät ovat kehittyneet omista perinteistään ja niiden kentät ovat hierarkisesti järjestyneet. Eri toimijakentillä on erilainen status, samoin saman kentän eri toimijoilla. Nokkimisjärjestys on osin näkyvää, osin piilossa. Kaikilla kentillä esiintyy piilointressejä ja klaanien välistä kamppailua. Tutkijat kilpailevat keskenään, mutta kilpailua (ja joskus myös kampitusta) löytyy myös politiikasta, hallinnosta ja järjestömaailmasta.

Kukaan ei hallitse kaikkia kenttiä ja niiden pelisääntöjä. Tämän tuloksena puhumme toistemme ohi ja jätämme osan kertomatta. Tieto jää irtopaloiksi eri kentille. Yhteistyö vaikeutuu. Synergiaedut jäävät hyödyntämättä. Verkostoitumista kuuluu haluta, mutta sen aitoon toteuttamiseen suhtaudutaan varauksellisesti. Ehkä meidän tulisi myöntää heimoerot.

Tiedon hyödyntämiskeskusteluissa usein unohtuu, että tieto ei ole suunta. Vaikka maailman kaikki liikuntatieto olisi OKM:n/VLN:n hallussa ja napin alla saavutettavissa, kansalaiset tuskin kisaisivat liikuntasuositusten noudattamisessa. Tutkimustiedolla ei ole suoraa yhteyttä siihen, miten kansalaiset liikkuvat. Mitä enemmän tietoa lisätään, sitä pienempi on yksittäisen tutkimuksen painoarvo.

Tutkimuksella ei myöskään ole suoraviivaista yhteyttä johtamiseen. Itse asiassa meillä ei ole juurikaan tietoa siitä, kuinka paljon vaikutuksia olemassa olevalla tiedolla ja siihen viittaavalla päätöksenteolla on kansalaisten liikunta-arjessa, kuten Niemi-Nikkolakin Tampereella huokaili. Tämän tunnustaminen on hyvä alku uudelle.

Päätöksentekoa tarkasteltava kokonaisuutena

Ehkä olisi jo aika tarkastella liikunnan johtamista ja päätöksentekoprosesseja koko laajuudessaan – ei vain tietoa ja sen päätöksentekoon liimaamista. Mikä merkitys tutkimustiedolla on osana päätöksentekoa, voidaanko prosessikuvauksin osoittaa tiedon hyödyntämisen kohdat? Miten tutkimuskentän koulukuntaerot vaikuttavat tiedon tuottamiseen ja osallistumiseen? Miten vaihtuvat poliittiset intressit ohjaavat, entä hallinnon järjestelmät? Minkälaisia motiiveja ja eetoksia eri toimijoilla on? Miten vakiintuneet käytännöt heijastuvat päätöksentekoon? Minkälaista kilpailua eri kentillä ja kenttien välillä on? Onko eri tahojen roolituksesta yhteistä käsitystä? Kuinka julkisuus vaikuttaa päätöksentekoon, miten sitä hyödynnetään? Onko kansalaisia kuultu ja voidaanko kuulemisen vaikutukset osoittaa? Ketkä ovat liikuntatutkimuksen ja tiedolla johtamisen todelliset päättäjät (vrt. Kati Lehtosen analyysit liikunnan ja urheilun eliitistä)? Jne.

Tiedolla ei ole korvamerkittyä vaikutusvaltaa liikunnan päätöksenteossa. Jotta tiedon ja päätöksenteon hämärä suhde selviää, tarvitaan kokonaiskuva johtamisesta: mitkä ovat eri tahojen ja toimien merkitykset ja niiden suhteet. Samalla hahmottuu tutkimustiedon (kulloinenkin) merkitys. Se puolestaan avaa uusia näkymiä liikunnan tietoperustaisen johtamisen kehittämiseen.

teijo.pyykkonen(at)lts.fi

 

Keskeiset taustamateriaalit:

Liikuntatieteiden tutkijaseminaari 22.5.2017 (VLN & OKM) Tampereella (live stream).
• Ojajärvi, S., Valtonen, S., Pyykkönen, T. (2013). Liikuntalaiva tietomerellä – navigointia politiikan ja julkisuuden tuulissa. LTS:n Impulssi nro 27.
• Valtonen, S., Ojajärvi, S. (2013). Kohti liikuntatiedon tehokkaampaa hyödyntämistä. VLN:n julkaisuja 2013:4. Yhteisjulkaisu LTS:n kanssa.

 

 

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.